• Svenska
  • Suomi
  • English

Juuri nyt

18
Apr
2016

 

Elämme mahtavaa aikaa! Ja paljon on vielä tekemistä, ennen kuin Faros on valmis jälleen avaamaan ovensa. Jos joltain on jäänyt huomaamatta, niin avaamme siis jälleen 27.4 kello 17.

Viime kesä oli Farokselle huikea menestys! Panostamme tänäkin vuonna samaan onnistuneeseen konseptiin, pieniä uudistuksia unohtamatta. Me Faroksella pidämme siitä kun tapahtuu, ja haluamme kehittyä yrityksenä jatkuvasti! Tietenkin olemme tilanneet ensi kesälle myös parhaat kesäkelit, joista toivon mukaan pääsette nauttimaan terassillemme. Sadetta pakoon pääsette sisätiloihimme, jossa voitte ihastella kaunista merimaisemaa sisältä käsin.

Vappuna katamme mahtavan lounaan kolmena eri kattauksena. Myös äitienpäivänä pidämme ovet avoinna ja toivotammekin kaikki äidit perheineen tervetulleiksi viettämmän yhteistä aikaa Farokselle. Menut löytyy kotisivuilta.

Kesäkuussa tulemme kokeilemaan uutta lounaskonseptia. Suunnitelmat ovat parhaillaan käynnissä, mutta varmaa on, että avaamme tuolloin ovemme jo klo. 11, joten kenenkään ei tarvitse odottaa nälkäisenä myöhälle iltapäivään. Lisää informaatioita asiasta tulee myöhemin.

#farosfiilis jatkuu tietenkin. Seuraathan meitä instagramissa @farosrestaurantship, äläkä unohda tägätä omia faroskuviasi. Toivottavasti viihdytte kanssamme tälläkin kaudella. Jos sinulla on kysyttävää, tai haluat antaa meille palautetta, ota meihin rohkeasti yhteyttä.

Kiitos ja lämpimästi tervetuloa!

After beach, Vaasa, Ranta, Dj, Baari, Ravintola, Faros